Arkisto aiheelle ‘Englanti’
Keikkaraportti
Kävin äsken Ilkan kanssa Kokossa (Camdenissa, Mornington Crescent metroaseman vieressä) katsomassa konserttia jossa soittivat Tyr (Fär-saaret), Eluveitie (Sveitsi), Moonsorrow, Korpiklaani ja Ensiferum. Webissä luki että ovet aukeavat viideltä, mutta eihän nyt rock-konserttiin viideltä voi mennä. Olin paikalla n. 20 yli 7, ja missasin kaksi ekaa bändiä, ja Moonsorrowstakin alun. Olisi pitänyt mennä ainakin ennen kuutta. Tilaisuus myös loppui hiukan ennen yhtätoista. Vaikken nyt osannutkaan sopeutua kunnolla täkäläiseen aikataulutukseen, kannatan silti tällaista Suomeenkin.
No, kun ulkomaiset jäi näkemättä, tapahtumassa oli erittäin suomifiilis. Kaikki kolme bändiä lauloivat osin suomeksi. Hupaisaa on olla paikalla, kun jätkä istuu puupökkelöllä, lapikkaat jalassa, hoilaa “Paljon on koskessa kiviä“, tilaisuus on metallikonsertti, permannolla on meneillään mosh-pit (ystävällismielinen, ei mitenkään raju) ja tämä tapahtuu ihan maineikkaassa teatterissa (paikalla esiintyneet mm. Chaplin, Sex Pistols, Clash, Madonna, Prince) ja yleisöäkin on tuhat tai pari. Korpiklaanin ja Ensiferumin välillä PA:sta tuli Loiria.
Permannon yleisö myös melkein jatkuvalla syötöllä kannatteli ihmisiä päällään ja siirteli etuosaan, missä järkkärit koko ajan, usean tunnin ajan, brittiläisen kärsivällisesti ja kohteliaasti ottivat kansalaiset vastaan, laskivat maahan etuaidan ja lavan väliin, ja ohjasivat heidät sivuun, josta ihmiset ilmeisesti pääsivät kiertämään takaisin permannolle. Mitään vihaisen ilmeen tai nyrkinheristyksen tapaista ei järkkäreiden suunnalta näkynyt. Maksavia asiakkaita siinä selvästi palveltiin.
BBC pingviineistä
BBC:n tuore pätkä pingviineistä on kyllä komeaa katsottavaa, ja pistää hyvälle mielelle.
Yäk en syö
Olen välillä yrittänyt tutustua paikalliseen ruokakulttuuriin, ja työkaverit ovat kiitelleet intoani ravintolassa kysellä että mikä olisi listalta kaikkein peribrittiläisin valinta. Steak and kidney suet pudding (“liha-munuais-munuaisrasvapiiras”?) pubissa syötynä ei ollut kovin kaksista, mutta tavallisesti nuo ovatkin valmistavaraa ja vain lämmitetään pubin keittiössä. “Haggis, neeps and tatties” (“Haggis nauriiden ja perunoiden kera”) Edinburghissa italialaisen delin alakerrassa olevassa italialaishenkisessä (mustaa nahkaa ja kromia) ravintolassa, enempi gourmee-versioituna annoksena, oli kerrassaan mainiota. Kerran täällä vieraili tällaisen kirjankin kirjoittanut kiinalainen kaveri, ja vieraalta sitten tiedusteltiin että minkälaiseen paikkaan hän tykkäisi mennä syömään. Vieras vältteli ottamasta kantaa, kaikki kävisi hyvin, mitä te muut ajattelette. Minä sitten hihkaisin että no brittiläistä ruokaa, joo. Sausage & Mash cafeen (ynh, flashisivu) Islingtoniin sitten pomo meidät vei. Erityisesti lammas-minttu-makkarat olivat hyviä, ja perunamuusin seuraksi sai vielä valitta mm. muussattuja herneitä. Siis hernemuussia. Melko hyvää, vaikkakaan ei täysin erilaista kuin söisi hernekeittoa purkista.
Mutta tänään UCL:n ruokalassa ollut lampaanmaksa oli niin kauhean makuista etten yksinkertaisesti pystynyt syömään.
Lontoo, UCL, maantiede
Ainiijjoo, enpä ole muistanut blogilleni kertoa. Aloitin viime toukokuusta työt Lontoossa, UCL:ssä, Maantieteen laitoksella. Työnkuvana on “kehittää nopeita heijastusoperaattoreita kaukokartoitusaineiston ja ekosysteemi(hiilen kierron)mallien yhteen kytkemiseksi”. Kasvillisuuden valonheijastusmallia kutsutaan tässä yhteydessä operaattoriksi, sillä täällä ekosysteemimalleja ja satelliittikuvia yritetään yhteiskäyttää data-assimilaation viitekehyksessä. Eli ekosysteemiamallin ei anneta tuottaa sellaista kasvillisuutta joka heijastusmallin mukaan heijastaisi valoa kovin eri tavalla kuin mitä satelliittikuvista näkyy. Simppeleimmillään data-assimilaatiota voi tehdä Kalman filtterillä, ja tässä tapauksessa heijastusmalli ottaa tuon havainto-operaattorin H roolin tuolla. Tavallinen Kalman filtteri olettaa H:n lineaariseksi, ja heijastusmallit eivät ole lineaarisia minkään järkevän ekosysteemimallin tilamuuttujan suhteen, joten käytetään jotain Kalman filtterin muunnettuja versioita, mutta siis näin.