Neulasia

Museolta lentokentälle kesti semmoiset puolitoista tuntia, reittiä D-linja, nopea E-linja ja lopuksi Airtrain. Airtainin lipun ostaminen ei ensin onnistunut, kun mukana ei ollut pientä sen $5 hinnan verran ja automaatti antaa max $6 edestä vaihtorahaa. Sama pätee metrolippuautomaatteihin muutenkin. Kun pankkiautomaatista saa $20 seteleitä, saa koko ajan pitää varansa että mukana on tarpeeksi pienenpieäkin. Lentokentälle tulo 4 tuntia ennen koneen lähtöä, kummallisten turvatarkastusten varalta, osoittautui turhaksi. Kyllähän nuo pyytävät portille 1 t 15 min ennen koneen lähtöä, mutta kaikesta sitä edeltävästä jonottamisesta + turvatarkastuksesta selvisin ehkä noin puolessa tunnissa. Täällä lentokentällä ensimmäistä kertaa koko matkan aikana sain web-selaimen auki gprs:n yli. Aikaisemmin en ole kertaakaan onnistunut, ainakaan sen noin minuutin odottamisella mitä olen jaksanut odottaa. Toisaalta Shozun kautta blogi on kuitenkin päivittynyt. En oikein ymmärrä tätä kuviota. Voisiko olla että jotkut tukiasemat suostuvat datasiirtoon ja toiset eivät? Ja olisin aina yrittänyt huonon tukiaseman kanssa, mutta Shozu taustalla pyöriessään olisi aina ennen pitkää onnistunut saamaan datayhteyden auki. Selitys tuntuu kummalta, mutta en nyt parempaakaan keksi. Kohta, n. puolen tunnin päästä, portille ja sitten Amsterdamiin.

Museo on hieno ja kookas. Näyttelyitä on alkuperäiskansoista akselilla Afrikka-Amerikka-Tyynimeri, eläimistä, geologiasta, maapallosta ja avaruudesta. Tuossa kuvan dinosauruksessa, pääaulassa, on ehkä haettu enemmäkin dramaattista kuin biomekaanisesti realista asentoa.

Rockefeller, öh, jonkin huipulla. Empire Staten huippu (kuvassa keskellä) olisi tietysti se aito ja alkuperäinen näköalapaikka, mutta arvelin tämän halvemmaksi ja ruuhkattomammaksi. Jonoja oli, mutta vain noin minuutin mittaisia (lauantai-ilta, kahdeksan aikaan). Lisäksi hississä oli läpinäkyvä katto ja hissikuilu neonvaloilla valaistu.

Sohossa, taisi olla Spring streetillä W. Broadwayn ja Broadwayn välissä, oli kauppa nimeltä Evolution. Siellä oli mm. eläinten, ihmisten ja ihmisapinoiden kallojen replikoita, fossiileja ja sitten näitä. Päivällä, kun tulin NYCiin junalla pohjoisesta, jäin pois Harlemissa 125. kadun asemalla. Ensivaikutelma oli hupaisa: valkoisia naamoja alle 5% populasta (niistäkin enemmistö puhui espanjaa) ja kaikilla alle 3-kymppisillä jätkillä on huppari huppu päähän vedettynä. Harlemista kävelin W 106 kadulle, ja missasin aluksi hostellin (JazzOnThePark.com) reilun 250 kadunnumeron verran. Täällä kadunnumerot vaihtuvat nopeasti, joten tuo oli vain noin kilometrin matka. Hostellilta menin metrolla Brooklynin puolelle, josta kävelin sillan yli takaisin Manhattanille. Loppupäivä enimmäkseen menikin Manhattanilla kävellessä. Ehdin WTC-montulta enimmäkseen Broadwayta seuraillen illan suussa Times Squarelle asti, paljon jää näkemättä. Sitten tulin metrolla takaisin hostellille, kun jo väsyttää.

Sillan yli käveleminen on suosittua turistipuuhaa.

Kokouksen viimeinen kohde on Black Rock Forest New Yorkin osavaltiossa. Kävelimme iltapäivällä pitkään ympäröivissä metsissä. Suomalaiseen silmään on hassua kun näissä lehtimetsissä ei ole kenttäkerroksen kasvillisuutta juuri lainkaan. Maassa on paljon tammenterhoja, ja rinteissä pitää olla varovainen ettei liukastu kun terhot vierivät jalkojen alla.

Harvard Forestissa. Majoitustilat ulkoapäin.

Täällä New Hampshiren metsäisillä vuorilla on ruska-aika alkamassa.

Kasvillisuuskaukokartoitusalan kaverit Bostonin yliopistosta veivät minut syömään lobsteria (on varmaan hummeri suomeksi). Onhan otuksessa selvästi enemmän syötävää kuin suomalaisissa (tai kiinalaisissa) ravuissa, mutta muuten näkisin että suurin makuero tulee siitä että lobsteri tarjottiin lämpimänä kun taas ravut yleensä jäähdytetään ennen syömistä. Ravintola, Union Oyster House, manostaa olevansa Amerikan vanhin ravintola. Noin vanhasi mestaksi kumma että kukaan ei ole niille kertonut että uuniperuna pitää tehdä jauhoisesta perunasta. Kiinteämaltoisesta tulee inhan liisterimäinen uuniperuna, joka jäi syömättä vaikka nälkä olikin.

Oli paras lentomatka ikinä. Ensin välillä Helsinki – Pariisi nukahtin heti syötyäni lounaan, ja nukuin loppumatkan. Kinkkusuikaleet melkein missä tahansa ruoassa ovat kyllä aika inhottavia. Pariisista eteenpäin yritin katsoa elokuvaa, mutta lentokoneen elokuvapalvelu minun ruutuni osalta sekosi kesken elokuvan, ja nukahdin. Heräsin taas aterialle, ja sitten otin mielestäni pienet torkut. Hiukan hämmästyin kun torkkujen jälkeen oli enää 1,5 tunnin matka Bostoniin. Hieno homma, yleensä lentokoneessa on kuitenkin sillä lailla sekava olo ettei oikein pysty lukemaan mitään kunnollista, joten lähinnä pitkästyy.

Nyt olen perillä 3 jätkän kommuunissa, josta pummasin CouchSurfingin kautta yöpaikan 2 yöksi. Tyypeillä on langaton verkko, ja hyllyt täynnä tietokonekirjallisuutta. Suurin ero vastaaviin paikkoihin Suomessa taitaa olla olohuoneen pehmeästi upottava karvainen kokolattiamatto. Suomessa ne ovat hyvin harvinaisia.

No eivät nuo turvatarkastukset poikkeuksellisia olleet. Hesassa piti ottaa läppäri pois suojataskustaan, täällä vain kurkistettiin taskun sisään. Sitten Bostoniin.

Hyvissä ajoin kaksi tuntia ennen lähtöä kentällä. Ei täällä mitään ruuhkaa ole, lähtöselvityksestä läpi parissa minuutissa.