Olen seuraillut tekijänoikeuskeskustelua. Ehkä parhaan kiteytyksen on kirjoittanut ruotsalainen lehtimies Peter J. Olsson: täällä suomennos, täällä ruotsiksi.

Toinen hieno heitto tulee Duke-yliopiston oikeustieteen professori James Boyleltä. Mutta tuolla sivulla pitää lukea 2. ja 3. kappaleeseen asti että asia käy ilmi.

Kaj Sotala vastaa kovin tyylikkäästi Tietokone-lehden blogistille Ossi Mäntylahdelle. Vaikka Ossin argumentti ei kyllä ollut kovin hyvä, niin Kajn vastaus on sitäkin tyylikkäämpi.

Jännää tekstiä on myös Kemppisen blogissa, nimimerkin “Matti H” ensimmäinen kommentti. (En valitettavasti osaa linkata siihen suoraan, joten tuolla sivulla joudut painamaan find ja hakemaan “matti h”. Pelkkä “matti” ei riitä; silloin löytyy eri kommentti.) Pelottavan aggressiivisia Matti H maalailee, mutta hetkeksi tuota kyllä pysähtyy ajattelemaan.

Soininvaara aloitti keskutelun vähän asian vierestä, puhumalla yleisesti hyödykkeiden hinnoittelusta taloustieteen ja yhteiskunnan hyödyn kannalta (27.8.2009). Keskustelu ajautui tekijänoikeuksiin, sillä se on nykyään kuuma aihe. Sitten (6.8.2009) Soininvaara huolestui, että jos tekijät eivät saa nykymalliin tuloja, se hänen ymmärtääkseen tarkoittaa, että kirjojen kirjoittaminen päätoimisena ammattina lakkaa. Pari bloggausta myöhemmin (10.8.2009 ja 14.8.2009), Soininvaara tuntuu jämähtäneen ajatukseen “Kuka maksaa kirjailijalle” (29.8.2009).

Tähän kuoppaan tekijänoikeuskeskustelu tuntuu yleisemminkin lankeavan. Jos nyt ei ehkä levy-yhtiöt, ja muusikoistakaan ei tiedä, mutta ainakin kirjailijat tuntuvat taholta, jota vastaan kukaan ei toki halua olla. Joten moraalisesti tuntuu, että ei nyt kirjalijan ammatilta sovi viedä ansaintamahdollisuuksia, joten nykymallin tekijänoikeudet on säilytettävä. Asia on selvä, mielipide on muodostettu, ja muu keskustelu on turhaa.

Mutta entä jos koko tarina ei ollutkaan tässä?

Tekniikan kehittyminen tekee kopioinnin koko ajan helpommaksi. Siitä ei pääse mihinkään. Uutisten mukaan nuorempi sukupolvi kopioi koko ajan enemmän ja enemmän, mikä sopii yhteen sen kanssa että kopiointi on koko ajan yhä helpompaa. En itsekään oikein tiedä mitä mieltä olisin asiasta moraalisesti, varsinkin jos moraalikysymys rajataan sopivasti (kärjistetysti: “Onko oikein viedä leipä kirjailijoilta?”). Mutta alkaa tuntua että oli tästä kysymyksestä kumpaa mieltä tahansa, sillä ei oikeastaan ole väliä.

Väliä on sillä, että jos kansa joka tapauksessa enenevässä määrin kopioi, mitä asialle aiotaan tehdä? Kuinka kattavia valvonta- ja urkintajärjestelmiä halutaan pystyttää, että verkossa kopioivat saataisiin kiinni rysän päältä? Kuinka kovia rangaistuksia niinkin kauheista rikoksista, kuten elokuvan tai kirjan kopioiminen, halutaan alkaa jakelemaan?

Jos rangaistukset eivät ole kovin kovia, eikä kiinnijäämisen riski kovin korkea, eiköhän kansa jatka kopioimista entiseen malliin. Kopionnista tullee suunnilleen yhtä paheksuttava rikkomus kuin punaisia valoja päin kävelemisestä. Onko tässä tapauksessa juuri väliä, onko kopiointi muodollisesti laillista vai laitonta, jos sitä kuitenkin laajamittaisesti tehdään.

Jos taas lähdetään kovemmalle linjalle, niin en voi välttyä ajattelemasta että pystytettävät valvonta- ja rangaistusjärjestelmät olisivat yhteiskunnalle paljon suurempi ongelma kuin se, mitä niillä lähdettiin ratkaisemaan.

Juuri sitä tuo ensimmäiseksi mainitsemani Peter J. Olssonin kirjoitus sanoi.

Peräisin tämän artikkelin kuvista.

Käveleskelinpä tuossa kauppakeskus Sellossa eräänä iltana, ja elektroniikkaliikkeissä sattui silmään ulkoisia verkkolevyjä, ja reitittimiä, ja mitä lie sälää, joissa oli tarra “BitTorrent Certified”. Ja tosiaan, BitTorrentilla näkyy olevan sertifiointiohjelma. Piti ihan pysähtyä miettimään että mitä tämä oikein tarkoittaa. Kaverini J. kiteytti: “se tarkoittaa että bittorrent.com-taho on testannut laitteen ettei se kyyki vaikka warettaisi kaista punaisena”.

Oli myös ulkoisia verkkolevyjä, joissa on web-käyttöliittymällä käytettävä BitTorrent asiakasohjelma. Tietokoneen voi sammuttaa, ja jättää pelkän kovalevyn yöksi lataamaan. Nerokasta. Voi ladata vaikka äänikirjan, jonka ruotsalainen kirjailija Unni Drougge kannanottonaan pisti jakoon.

Hiukkasen tuntui, että tekniikka on päässyt kehittymään nopeammin kuin olen perässä pysynyt.

Kirjoitin aikaisemmin kouluammuskeluista. Jatkanpa.

Redditin tuoreeseen koulukiusatun itsemurhaan liittyvän uutisen keskustelussa oli varsin pysäyttävä kommentti. Kirjoittaja kertoo pitkään jatkuneesta koulukiusaamisestaan

“I was tortured from the time I was 7 to 17 by my peers; all of them. I was the person to fuck up if you wanted some props and laughs from everyone else. We’re talking verbal lashing, physical confrontations, te works. I’d be jumped by 4 or 5 football guys at once, beaten up in the middle of the school foyer and teachers never battered an eye.”

joka käytännöllisesti lakkasi Columbinen kouluammuskelun jälkeen.

“The day Columbine happened, random people kept coming up to me, apologizing. It was so bizarre! The violence level dropped propitiously and the last 1/2 of my Senior year was actually … not enjoyable but not tormenting, either.”

Kiusaajat säikähtivät niin pahasti, kun Columbinessa kaksi koulukiusattua tuli kouluun ampumaan kiusaajiaan (ja mahdollisesti muitakin, vaikkakin täysin syrjityn näkökannalta enemmän tai vähemmän koko yhteisö tuntuu syylliseltä), etteivät enää uskaltaneet kiusata kirjoittajaa. Lopun kouluajastaan kirjoittaja sai olla rauhassa. Ei hän tietenkään päässyt osaksi sosiaalisia piirejä, mutta se, ettei aktiivisesti rääkätä vaan annetaan olla omissa oloissan, on jo huima parannus.

Aloin miettimään uutisointia ja omia menneitä käsityksiäni näistä. Columbinen kouluammuskelusta toki aikanaan (siitähän on jo 10 vuotta) uutisoitiin Suomessakin, ja joskus 2003 tienoilla katsoin Michael Mooren elokuvankin aiheesta. Silloisesta uutisoinnista muodostin lähinnä käsityksen, että ne jenkkejä, siellä on hulluja, jotka jopa ammuskelee kouluissa. Mooren elokuvakin keskittyi, sikäli mikäli minä siitä jotain muistan, sen kauhistelemiseen miten helposti aseita saa käsiinsä.

Homman varsinainen juoni, että Columbinenkaan kouluammuskelua ei voikaan kuitata vain sillä että ne olisivat hulluja amerikkalaisia, aukesi minulle vasta viime vuonna. Että kyseessä on enemmän tai vähemmän koko elämänsä ajan piinattujen sielujen viimeinen kosto sille ainoalle, ja kurjalle, elinympäristölle jonka he tiesivät.

Näemmä itsellä kesti 9 vuotta päästä perille mistä hommassa on kyse. Kiusaamisesta. Ehkä Suomen Kuvalehden hieno haastattelu aiheesta, ja Matti Saaren äidin haastattelu auttavat perehtymään tähän kantaan. Omien sanojensa mukaan Columbinen tapahtumat ovat arvoitus myös Tuomas Holopaiselle, mutta laulun Kinslayer sanoista voisi kyllä saada toisenlaisenkin kuvan. Ehkä sanat voi lukea kahdelta eri suunnalta.

“Time to die, poor mates, You made me what I am!”

Ensin musiikkivideo:

Sitten, fyysikon kommentin jälkeen artistin itsensä päivittämä versio:

Aimmin mainitsemani kirja Going Postal tuli postissa keskiviikkona. Eli 8 arkipäivää tilaamisesta. Hassua muuten, vertaa.fi:n mukaan Suomessa kirjaa myy halvimmalla adlibris.com, hintaan 10.80 + 2.90 postikuluja = 13.70 euroa. Itse tilasin kirjan Amazonista käytettynä hintaan $3.25 + $12.49 postikuluja = $15.74, mikä dollarin kurssin mukaan on noin 11.50 euroa.

Ensinnäkin, James Randin varsin viihdyttävä puhe homeapatiasta.

Toiseksi, Heidi Hautala on (10 vuotta sitten) pitänyt varsin, eee, mielenkiintoisen puheen. Hulvattomimmat kohdat löytyvät puheen loppupuolelta. Esimerkiksi:

“…trials for the registration of homeopathic medicinal products have to respect the peculiarities of these medicines…”

(Kuten sitä, ettei niillä ole muuta vaikutusta kuin placebo-vaikutus?)

“It has to be born in mind that millions of EU citizens see homeopathic medicinal products as valuable medicines…”

(Joten heitä pitäisi suojella puoskarien huijauksilta?)

“…I think the EU should allow for fantasy names for homeopathic medicines and delete the discriminative demand that now exists in the directives to label homeopathic and anthroposophic medicinal products to be “without approved therapeutic indication”. A more neutral wording like “registered homeopathic medicinal product” should be enough.”

Onko Hautala ihan kahjo?

Poliisi oli sitten pistänyt w3c.org:n lapsipornosuodatuslistalleen. Asiasta uutisoivat ainakin Tietokone ja Piraattipuolue.

W3C, eli The World Wide Web Consortium, on webin (teknisiä) standardeja ylläpitävä kansainvälinen konsortio. Jos koko www:stä pitäisi asiallisempaa ja luotettavampaa (ja vähälapsipornoisempaa) sivustoa etsiä, niin hankalaksi menisi.

Wikipedian mukaan going postal on slangi-ilmaisu raivohulluuskohtaukselle. Vuodesta 1983 eteenpäin jenkeissä on tapahtunut 13 kappaletta postitoimistoammuskeluja, eli postityöntekijä on kilahtanut ja tullut aseen kanssa työpaikalleen riehumaan. Myös muilla työpaikoilla kuin posteissa on tapahtunut ammuskeluja, ja kouluammuskeluja USA:ssa tapahtuu joitakin vuosittain.

Näistä tapahtumista lehtimies Mark Ames on kirjoittanut kirjan Going Postal: Rage, Murder, and Rebellion: From Reagan’s Workplaces to Clinton’s Columbine and Beyond. En ole kirjaa vielä lukenut, mutta Amazonin arvostelujen ja parin muun perusteella muodostuu jonkinlainen käsitys kirjan sisällöstä.

Ilmeisesti Mark Ames esittää että motiivi työpaikka-ammuskeluihin löytyy siitä että kilahtanut työntekijä on ollut syrjityssä asemassa, saanut kaikkein pahimmat hanttihommat, ollut pomon ja ehkä työyhteisön simputtama. Lainauksia Amazon-kommenteista: “Ames offers in-depth portrayals, so we come to know them as ordinary human beings oppressed and stressed to the breaking point by a ruthless corporate or school environment.” ja “In the end, when the institution takes everything including truth, compassion and dignity, the rational response is rage, murder and rebellion.”

Sitten seuraa radikaali veto: Ames vertaa nykypäivän uutisointia ja keskustelua siihen, miten 1800-luvun Amerikassa (ennen kuin orjuus lakkautettiin 1860-luvulla) suhtauduttiin orjakapinoihin. Amesin mukaan sen aikainen media osasi arvailla syiksi lähinnä orjien kiittämättömyyttä, petollisuutta, sisäsyntyistä pahuutta.

Hesari ja Iltalehti kertovat että Matti Saari oli koulukiusattu, sen sijaan koulun, jossa Saari oli opiskellut, rehtori ei ollut asiasta tietoinen. Sivumennen sanoen kaikkein lahjakkain kommentti koulukiusaamisesta tulee Myllypuron ala-asteelta: “Vanhemmat ovat viestittäneet, että koulukiusaamista on ollut ja se on vanhempien näkökulma. He näkevät asian omalta kannaltaan.”

Joillekin bloggaajille (esimerkiksi Mikki, Caideman) yhteys kiusaamisen ja viimeisen aseellisen kapinan välillä on selvä. Samoin Hesarin ja vaikka Osmo Soininvaaran blogin keskusteluissa osa keskustelijoista näyttää selvästi hahmottavan kiusaamisen yhteyden ammuskelijan motiiveihin. Osa taas ei, ja he ovat joko ymmällään, tai etsivät syitä siitä että ammuskelija oli paha, ihmisvihamielinen, iljettävä tyyppi. Hesarin uutinen “Kouluampuja hyökkää yhteisöään vastaan” antaa vaikutelman että amerikkalainen valtavirtatutkimuskin lähenee ainakin jossain määrin Amesin ajatuksia.

Kun lukee kommentteja joissa ammuskelija demonisoidaan yksikäsitteisen pahaksi ja ihmisvihamieliseksi yksilöksi, tai syytetään musiiikkia ja tietokonepelejä, tai aseiden saatavuutta, ne muuttuvat paljon koomisemmiksi jos kuvittelee samoja kommentteja etsimään 1800-luvun orjakapinoiden syitä orjien pahuudesta ja ihmisvihamielisyydestä, mustasta musiikista ja tanssista, ja pohtimaan miten tehokkaammin rajoitetaan orjia saamasta haltuunsa aseita.

Tilasin tuon kirjan, viikon päästä saapunee.

Tämän Taloussanomien artikkelin jälkeisissä kommenteissa (9. kommentti) joku pistää asiat kapitalistisen “työväenpuolueen” syyksi. Tarkoittaako tuo nyt sitten Demareita vai Kokoomusta, kertokaa minulle?