Poimintoja tekijänoikeuskeskustelusta

Olen seuraillut tekijänoikeuskeskustelua. Ehkä parhaan kiteytyksen on kirjoittanut ruotsalainen lehtimies Peter J. Olsson: täällä suomennos, täällä ruotsiksi.

Toinen hieno heitto tulee Duke-yliopiston oikeustieteen professori James Boyleltä. Mutta tuolla sivulla pitää lukea 2. ja 3. kappaleeseen asti että asia käy ilmi.

Kaj Sotala vastaa kovin tyylikkäästi Tietokone-lehden blogistille Ossi Mäntylahdelle. Vaikka Ossin argumentti ei kyllä ollut kovin hyvä, niin Kajn vastaus on sitäkin tyylikkäämpi.

Jännää tekstiä on myös Kemppisen blogissa, nimimerkin ”Matti H” ensimmäinen kommentti. (En valitettavasti osaa linkata siihen suoraan, joten tuolla sivulla joudut painamaan find ja hakemaan ”matti h”. Pelkkä ”matti” ei riitä; silloin löytyy eri kommentti.) Pelottavan aggressiivisia Matti H maalailee, mutta hetkeksi tuota kyllä pysähtyy ajattelemaan.

Soininvaara aloitti keskutelun vähän asian vierestä, puhumalla yleisesti hyödykkeiden hinnoittelusta taloustieteen ja yhteiskunnan hyödyn kannalta (27.8.2009). Keskustelu ajautui tekijänoikeuksiin, sillä se on nykyään kuuma aihe. Sitten (6.8.2009) Soininvaara huolestui, että jos tekijät eivät saa nykymalliin tuloja, se hänen ymmärtääkseen tarkoittaa, että kirjojen kirjoittaminen päätoimisena ammattina lakkaa. Pari bloggausta myöhemmin (10.8.2009 ja 14.8.2009), Soininvaara tuntuu jämähtäneen ajatukseen ”Kuka maksaa kirjailijalle” (29.8.2009).

Tähän kuoppaan tekijänoikeuskeskustelu tuntuu yleisemminkin lankeavan. Jos nyt ei ehkä levy-yhtiöt, ja muusikoistakaan ei tiedä, mutta ainakin kirjailijat tuntuvat taholta, jota vastaan kukaan ei toki halua olla. Joten moraalisesti tuntuu, että ei nyt kirjalijan ammatilta sovi viedä ansaintamahdollisuuksia, joten nykymallin tekijänoikeudet on säilytettävä. Asia on selvä, mielipide on muodostettu, ja muu keskustelu on turhaa.

Mutta entä jos koko tarina ei ollutkaan tässä?

Tekniikan kehittyminen tekee kopioinnin koko ajan helpommaksi. Siitä ei pääse mihinkään. Uutisten mukaan nuorempi sukupolvi kopioi koko ajan enemmän ja enemmän, mikä sopii yhteen sen kanssa että kopiointi on koko ajan yhä helpompaa. En itsekään oikein tiedä mitä mieltä olisin asiasta moraalisesti, varsinkin jos moraalikysymys rajataan sopivasti (kärjistetysti: ”Onko oikein viedä leipä kirjailijoilta?”). Mutta alkaa tuntua että oli tästä kysymyksestä kumpaa mieltä tahansa, sillä ei oikeastaan ole väliä.

Väliä on sillä, että jos kansa joka tapauksessa enenevässä määrin kopioi, mitä asialle aiotaan tehdä? Kuinka kattavia valvonta- ja urkintajärjestelmiä halutaan pystyttää, että verkossa kopioivat saataisiin kiinni rysän päältä? Kuinka kovia rangaistuksia niinkin kauheista rikoksista, kuten elokuvan tai kirjan kopioiminen, halutaan alkaa jakelemaan?

Jos rangaistukset eivät ole kovin kovia, eikä kiinnijäämisen riski kovin korkea, eiköhän kansa jatka kopioimista entiseen malliin. Kopionnista tullee suunnilleen yhtä paheksuttava rikkomus kuin punaisia valoja päin kävelemisestä. Onko tässä tapauksessa juuri väliä, onko kopiointi muodollisesti laillista vai laitonta, jos sitä kuitenkin laajamittaisesti tehdään.

Jos taas lähdetään kovemmalle linjalle, niin en voi välttyä ajattelemasta että pystytettävät valvonta- ja rangaistusjärjestelmät olisivat yhteiskunnalle paljon suurempi ongelma kuin se, mitä niillä lähdettiin ratkaisemaan.

Juuri sitä tuo ensimmäiseksi mainitsemani Peter J. Olssonin kirjoitus sanoi.

Mainokset

Jaa että BitTorrent Certified

Käveleskelinpä tuossa kauppakeskus Sellossa eräänä iltana, ja elektroniikkaliikkeissä sattui silmään ulkoisia verkkolevyjä, ja reitittimiä, ja mitä lie sälää, joissa oli tarra ”BitTorrent Certified”. Ja tosiaan, BitTorrentilla näkyy olevan sertifiointiohjelma. Piti ihan pysähtyä miettimään että mitä tämä oikein tarkoittaa. Kaverini J. kiteytti: ”se tarkoittaa että bittorrent.com-taho on testannut laitteen ettei se kyyki vaikka warettaisi kaista punaisena”.

Oli myös ulkoisia verkkolevyjä, joissa on web-käyttöliittymällä käytettävä BitTorrent asiakasohjelma. Tietokoneen voi sammuttaa, ja jättää pelkän kovalevyn yöksi lataamaan. Nerokasta. Voi ladata vaikka äänikirjan, jonka ruotsalainen kirjailija Unni Drougge kannanottonaan pisti jakoon.

Hiukkasen tuntui, että tekniikka on päässyt kehittymään nopeammin kuin olen perässä pysynyt.

Koulukiusaamisesta ja -ammuskelusta

Kirjoitin aikaisemmin kouluammuskeluista. Jatkanpa.

Redditin tuoreeseen koulukiusatun itsemurhaan liittyvän uutisen keskustelussa oli varsin pysäyttävä kommentti. Kirjoittaja kertoo pitkään jatkuneesta koulukiusaamisestaan

”I was tortured from the time I was 7 to 17 by my peers; all of them. I was the person to fuck up if you wanted some props and laughs from everyone else. We’re talking verbal lashing, physical confrontations, te works. I’d be jumped by 4 or 5 football guys at once, beaten up in the middle of the school foyer and teachers never battered an eye.”

joka käytännöllisesti lakkasi Columbinen kouluammuskelun jälkeen.

”The day Columbine happened, random people kept coming up to me, apologizing. It was so bizarre! The violence level dropped propitiously and the last 1/2 of my Senior year was actually … not enjoyable but not tormenting, either.”

Kiusaajat säikähtivät niin pahasti, kun Columbinessa kaksi koulukiusattua tuli kouluun ampumaan kiusaajiaan (ja mahdollisesti muitakin, vaikkakin täysin syrjityn näkökannalta enemmän tai vähemmän koko yhteisö tuntuu syylliseltä), etteivät enää uskaltaneet kiusata kirjoittajaa. Lopun kouluajastaan kirjoittaja sai olla rauhassa. Ei hän tietenkään päässyt osaksi sosiaalisia piirejä, mutta se, ettei aktiivisesti rääkätä vaan annetaan olla omissa oloissan, on jo huima parannus.

Aloin miettimään uutisointia ja omia menneitä käsityksiäni näistä. Columbinen kouluammuskelusta toki aikanaan (siitähän on jo 10 vuotta) uutisoitiin Suomessakin, ja joskus 2003 tienoilla katsoin Michael Mooren elokuvankin aiheesta. Silloisesta uutisoinnista muodostin lähinnä käsityksen, että ne jenkkejä, siellä on hulluja, jotka jopa ammuskelee kouluissa. Mooren elokuvakin keskittyi, sikäli mikäli minä siitä jotain muistan, sen kauhistelemiseen miten helposti aseita saa käsiinsä.

Homman varsinainen juoni, että Columbinenkaan kouluammuskelua ei voikaan kuitata vain sillä että ne olisivat hulluja amerikkalaisia, aukesi minulle vasta viime vuonna. Että kyseessä on enemmän tai vähemmän koko elämänsä ajan piinattujen sielujen viimeinen kosto sille ainoalle, ja kurjalle, elinympäristölle jonka he tiesivät.

Näemmä itsellä kesti 9 vuotta päästä perille mistä hommassa on kyse. Kiusaamisesta. Ehkä Suomen Kuvalehden hieno haastattelu aiheesta, ja Matti Saaren äidin haastattelu auttavat perehtymään tähän kantaan. Omien sanojensa mukaan Columbinen tapahtumat ovat arvoitus myös Tuomas Holopaiselle, mutta laulun Kinslayer sanoista voisi kyllä saada toisenlaisenkin kuvan. Ehkä sanat voi lukea kahdelta eri suunnalta.

”Time to die, poor mates, You made me what I am!”

Heidi Hautala, homeopatia ja James Randi

Ensinnäkin, James Randin varsin viihdyttävä puhe homeapatiasta.

Toiseksi, Heidi Hautala on (10 vuotta sitten) pitänyt varsin, eee, mielenkiintoisen puheen. Hulvattomimmat kohdat löytyvät puheen loppupuolelta. Esimerkiksi:

”…trials for the registration of homeopathic medicinal products have to respect the peculiarities of these medicines…”

(Kuten sitä, ettei niillä ole muuta vaikutusta kuin placebo-vaikutus?)

”It has to be born in mind that millions of EU citizens see homeopathic medicinal products as valuable medicines…”

(Joten heitä pitäisi suojella puoskarien huijauksilta?)

”…I think the EU should allow for fantasy names for homeopathic medicines and delete the discriminative demand that now exists in the directives to label homeopathic and anthroposophic medicinal products to be ”without approved therapeutic indication”. A more neutral wording like ”registered homeopathic medicinal product” should be enough.”

Onko Hautala ihan kahjo?